Myös äärettömyydellä on rajansa.

Äärettömyys on asia joka on kiehtonut minua lapsesta asti. Olen usein pohtinut onko äärettömyydellä olemassa rajapinta ja onhan sillä. Kesti vain vuosikymmeniä ennen kuin näin tämän yksinkertaisen asian. Mutta mikä on tämä raja? -Se on tyhjyys tai nolla. Tila jossa aika pysähtyy. Selvitetäänpä hieman. Voimme miettiä vesipisaraa jonka tilavuus on 1 ml. Voit ottaa tästä pisarasta pois 0.1 ml tai 0.01 tai 0.001... lähes äärettömän vähän. Lopulta tulee kuitenkin ongelma. Vaikka matemaattisesti voimme havainnoida desimaalin erittäin pieneksi, on todellisuudessa kuitenkin raja mikä voidaan aineesta ottaa pois. Maailmankaikkeutta ajatellen taas voimme pohtia että se on loppumaton. Eli jos lähdemme pumppaamaan kuviteltua ilmapalloa, joka ei ikinä tuhoudu, kasvaa sen koko loputtomiin.

Vaan mitä jos pohdimmekin äärettömyyttä toisin päin? Emme lähdekään kasvattamaan maailmankaikkeutta, vaan otamme pisteen ja alamme menemään yhä piemmäksi ja pienemmäksi. Aineen pienin olemus on kvarkki, joten joudumme menemään vielä sitäkin pienemmäksi. Matkalla kutistuksen ihmeelliseen maailmaan, näemme maailmankaikkeuden olevan täynnä erilaista kaunista säteilyä ja aaltoja. Lopulta tulemme niin pieneksi että joko me "tipumme" pois omasta maailmankaikkeudestamme tai sitten kohtaamme tyhjyyden. Tilan, jossa ei ole liikettä eikä myöskään aikaa. Tai sitten kutistuminen jatkuu loputtomiin ja äärettömyys on sittenkin voittanut meidät. Kuten koulussa sanottiin: aine ei katoa, se ainostaan muuttaa muotoaan.