Sota -Kehityksen ehtoko?

Olemme jatkuvassa sotatilassa planeetallamme. Menehtyneitä ja haavoittuneita tulee päivittäin. Bakteerit ja virukset hyökkäävät ihmisten ja eläinten kimppuun jatkuvalla voimalla. Eri lajit taistelevat pesiensä selviämisen puolesta hyökkääjiä vastaan. Tämä kaikki samalla kehittää lajeja. Kilpikonna on saanut kilpensä ja mustekala musteensa tässä loppumattomalta tuntuvalta taistelussa. Myös hyökkääjäpuolen aseistus on kehittynyt. Yksi parhaimmista esimerkeistä on pistoolirapu. Sen saksien tuottama shokkiaalto luo hetkellisesti lähes auringon lämpötilan 4400 celsiusta, nopeus 100 km/t ja äänenvoimakkuus 220 desibeliä. Uskomaton suoritus tältä pieneltä ravulta.
Ihmisten käymät sodat ovat myös kehittäneet teknologiaamme ja lääketiedettä aina energiataloutta ajatellen eteenpäin. Kuuraketti kehitettiin V2 kostoaseen pohjalta ja ydinenergia atomipommin seurauksena. Sotien takia on keksitty uusia keksintöjä sekä kehitetty paremmaksi vanhoja keksintöjä. Mutta tärkeintä on kuitenkin, että nämä keksinnöt ovat tulleet jokapäiväiseen käyttöön rauhan aikana. Yhtenä esimerkkinä vaikkapa säilykkeet, joka keksittiin Napoleonin sotaretkiin liittyneen kilpailun tuloksena. Myös kehomme jatkuva taistelu viruksia ja bakteereita vastaan tuottaa tulosta. Tosin tämä on erittäin hidasta ja vaatii usein altistumista sairauksien aiheuttajalle. Tämän vuoksi ne kansat, jotka ovat olleet eristyksissä muista ihmisistä ovat erityisen riskialttiita saamaan sairauksia, jotka voivat olla heille kohtalokkaita. Tästä esimerkkinä Sentineliläiset jotka asuvat Intian valtamerellä sijaitsevalla Pohjois-Sentinelin saarella.
Paljon on kehitys kehittynyt, mutta olemmeko tulossa kehityksessä niin pitkälle että sota on liian tuhoisaa? On erittäin huolestuttavaa, että monet maat kehittelevät erittäin nopeita hypersoonisia aseita. Nämä ohjukset lentävät jopa 24000 km/h. Sodan syttyminen vahingossa on hyvin mahdollista. Varsinkin jos näiden laukaisusta huolehtii tulevaisuudessa tekoäly. Olisikin erittäin tärkeää, että näitä aseita ei valmistettaisi muuta kuin ilmatorjunnan tarpeisiin. Tällöin näistä ohjuksista voisi olla hyötyä ihmiskunnalle tulevaisuudessa esimerkiksi meteoriittien torjunnassa.